Viisastelua vuosien vaihteisiin
Jokin aika sitten selasin työpöydän nurkalla lojunutta muistikirjaa ja löysin sieltä muistiinpanoja Esa Saarisen luennolta yli 10 vuoden takaa, alkuvuodesta 2013. Löydös ilahdutti, ja myös merkintöjen tarkkuus, sillä päivämäärän ja Tammikuun energiatäräytys -otsikon alla oli maininta musiikista, joka salissa soi sisään astuessani. ”Mistä tunnet sä ystävän…” tulkitsi Vesa-Matti Loiri. Ystävän laulu. Sisäiseen lämpöön palauttava muistuma merkityksellisen hetken äänimaisemasta.
Muistiinpanojeni mukaan Saarisen luennon kantavia perusajatuksia ovat tuolloin olleet:
1. Meissä on enemmän hyvää kuin mitä päälle näkyy.
2. Uutta tietoa tärkeämpää on ajattelun liike. Siis luova liike ilman kontrollia, ajatuksellisesti.
3. Jokainen kykenee kohottumaan. Harmi vain, että (länsimainen?) kulttuurimme ei niinkään ole virittynyt kohottumiselle, vaan on taipuvaisempi vaistomaiseen vähättelyyn. Ja kuitenkin kohottumisen kautta ajattelu voi muuttua ilmavammaksi, vaihtoehtojen tarkastelu keveämmäksi ja innostus heittäytyväksi virittäytymiseksi kohti uusia mahdollisuuksia. Sivuhuomiona: jopa tekstinkäsittelyohjelma epäilee, että sanassa kohottuminen on virhe.
4. Eristävät ja yksinkertaistavat mallit ja niille perustuva kulttuuri helpottavat asioiden hallintaa, mutta myös kutistavat elämää dramaattisesti. Olet itsekin ilmiö, ja ajan mittaan muodostat teorian itsestäsi. Tämän (enemmän tai vähemmän) sepitetyn teorian pohjalta teet sitten ratkaisuja, jotka eivät välttämättä pohjaudu totuuteen.
5. Avainasemassa – neljän edellä mainitun kohdan innoittamana – on ihmisten kyky työstää itseään henkisesti, ja se dramaattinen vaikuttavuus, joka ihmisillä näin toimiessaan on toisiinsa nähden.
Entä jos elämässä ei olekaan kyse teorian noudattamisesta tai kerran keksityn kokonaisidean lukitsemisesta, vaan ilmiöstä innostumisesta? Tätä voi kukin omalla kohdallaan pohdiskella; onko asioiden vallitseva tila sellainen, mitä haluat pitää yllä vai olisiko mahdollista kohottua vaihtoehdoille? Ketään latistamatta, itsesi mukaan lukien.
LEMPEÄSTI IRTI UMPISOLMUSTA
Suorituspohjaisessa arjessa kapenemme ihmisinä, mainitaan muistiinpanoissani. Koin tämän henkilökohtaisesti juuri loppuvuonna, kun työmäärä pääsi kasautumaan sovittujen aikataulujen ja suunnittelemattomien sairastumisten yhtälönä. No oli siinä varmaan kaikkea muutakin kertymää. Oli miten oli, kuin varkain putkinäkö sulki ulkopuolelleen suurimman osan avarasta mahdollisuuksien maisemasta ja ensitulkintani lähes kaikkeen kuulemaani ja näkemääni soivat mollissa.
Oli jännittävää lukea luentomuistiinpanoja, jotka kymmenen vuoden takaa kuvasivat oman elämäni nykyhetkeä. Olin taas kerran hivuttautunut Saarisen kuvailemaan uomaan:
”Kun automaattinen mieli vahvistuu, myös ajattelu lukkiutuu, samoin kasvu ihmisenä. Tarvitaan reflektiivisen mielen aktivointia, jotta automaattinen mieli sudenkuoppineen saadaan tarkasteluun.”
Automaattinen mieli on paikassaan hyvin tarpeellinen – tietyt rutiinit, selkärangasta kumpuavat taidot ja ajattelun totutut polut auttavat arjessa, joskus juhlassakin. Silti myös automaattisen mielen tutkimattomista teistä on hyödyllistä olla tietoinen. Saarista fiittaillen: Ajattelun tulisi viedä sinne, minne haluat sen menevän. Oma riimittelyni: Jos olet umpikujassa – fyysisesti, henkisesti tai molempia – olet todennäköisesti itse ollut mukana ajatus- ja toimintaprosessissa, joka tähän pisteeseen on tuonut. Tässä(kin) kohtaa seikkailua syyttely on turhaa. Lohdullista sen sijaan on se, että halutessasi prosessi on otettavissa haltuun. Voit lempeästi ohjata itsesi myös pois umpparista, tosin et välttämättä samoilla ajatuksilla ja toimilla, joilla sinne tömähdit.
Minua auttoi loppuvuoden umpparini kanssa työterveyspsykologi lähinnä kuuntelemalla, kun sepittelin jonkinlaista teoriaa itsestäni sanoiksi, hänen ja minun yhdessä tarkasteltavaksi. Ehkä sinuakin voi auttaa joku ystävä, ammattilainen tai oma pohdiskelu. Sopivina annoksina kaikki vaihtoehdot lienevät tarpeen tässä jatkuvassa prosessissa, jota elämäksi kutsumme.
Viisautta on tarkastella omia teorioitaan
vapaaehtoisesti ja ennakoiden.
Eletään tammikuun seitsemättä päivää. Uusi vuosi on käynnistymässä ja uusia vaihtoehtoja voi nostaa pöydälle nyt, huomenna tai vaikka kolmen kuukauden päästä. Tasaisin väliajoin omia teorioitaan kannattaa joka tapauksessa tarkastella reflektiivisin silmin. Yksin ja, tai yhdessä. Viisautta on tehdä se vapaaehtoisesti ja ennakoiden ennen kuin kärsimyksen aiheuttama vajaatoiminta leviää ajatuksista sydämeen ja kurjistaa ensin sanat ja sitten teot. Kohta jo koko elämän.
Kiitän vuodesta 2023, joka kärsimyskorttia vilauttamalla auttoi taas vähän paremmin ymmärtämään prosessia. Vuoteen 2024 toivon iloa ja lempeää oloa. Viisaus sopii myös.
Pysyköön mielesssäni, ehkä sinunkin, myös zen-tyyppi Lewis Richmondin tiivistys joko omakätisenä suomennoksenani tai alkuperäisellä kielellään:
Kaiken välillä on yhteys / Everything is connected.
Mikään ei ole pysyvää / Nothing lasts.
Sinä et ole yksin / You are not alone.
Ja loppuun vielä biisisuositus. Aki Sirkesalo: Parempaa aikaa ❤️