Ollaanko tyhmiä yksin vai viisaita yhdessä?
10.10.2020 // Kun maailma palaa, haluan keskittyä itseni kehittämiseen, otsikoi Eleonoora RiihiNen tänään kirjoituksensa Hesarissa.
Riihinen kertoo jutussa tarttuneensa amerikkalaisen professori, historioitsija ja yhteiskuntakriitikko Christopher Laschin 1970-luvulla kirjoittamaan teokseen The Culture of Narcissism “kuin hukkuva pelastusrenkaaseen. Tuntui, etten ymmärrä sekasortoisesta ajastamme enää mitään. Kaikki tuntuu olevan mahdollista eikä mikään yllätä.”
Miksi hän tarttui 40 vuotta vanhaan kirjaan, jos halusi ymmärtää tätä päivää? Siksi, että ilmeisesti Lasch on hahmottanut hyvin paitsi omaa aikaansa, hän on ennakoinut osuvasti myös nykyhetkeä. Lasch kuvaa kirjassa Yhdysvaltain 1970-luvun narsistista kulttuuria tavoilla, jotka tuntuvat tosiaan sopivan myös nykyisyyteen. Vai miltä kuulostaa: “Tuloerot kasvavat, ihmiset menettävät uskonsa johtajiin eivätkä niinkään pyri muuttamaan sosiaalisia olosuhteita vaan toteuttamaan itseään self-helpin ja terapian avulla.”
No, self-help ja terapia ovat tietenkin kovin positiivisia asioita, kunhan niiden vaikutukset ulottuvat itseä pidemmälle. Ja ainakin jälkimmäisen kohdalla usein niin on.
Asiantuntijat ovat julistaneet, että elämme Lasch-hetkeä. Riihisen sanoin kyse on ajasta, jolloin ”tekee mieli vain käpertyä omaan välinpitämättömyyteensä, alkaa keräillä taidelasia, katsoa Gilmoren tyttöjä uudestaan ja uudestaan, keksiä projekteja itsensä kehittämiseksi. Mitä vain harhauttaakseni ajatukseni pois siitä, että maailma ympärillä palaa.”
No, en kerää taidelasia tai tuijota Gilmoren tyttöjä, mutta keksin kyllä muita oman itseni pinnalla liitelyyn liittyviä harrasteita. Lasch ei kirjassaan anna ohjeita tilanteen muuttamiseksi tai itseensä vetäytymisen välttämiseksi, mutta Riihinen antaa. Minusta harkitsemisen arvoisia:
1. Vähennä pinnallista uutisselailua, otsikoiden ja kohujen lukemista somesta. Ota hetki, jolloin syvennyt asioihin, lue pitkiä taustoittavia uutisjuttuja, katso dokumentteja. Lue historiaa! Lue tietokirjoja, romaaneja ja runoja. Yritä hahmottaa pitkiä kaaria.
2. Torju narsismia vaalimalla ihanaa keskinkertaisuuttasi. Kaikkien ei tarvitse kirjoittaa sukupolviromaania tai johtaa yritystä. Olet arvokas, vaikka et tekisi yhtään mitään.
3. Älä yritä muuttaa vain itseäsi. Muuta olosuhteita: työpaikkaasi, asuinkuntaasi, yhteiskuntaa, maailmaa.
4. Älä tee omaa elämääsi paremmaksi. Tee muiden elämästä parempaa.
Iltapäiväkävelyllä korvanappikuuntelemani keskustelu jatkoi saman teeman äärellä, kun Sari Valto jututti teologian tohtori Jenni Spännäriä ja psykologian tohtori Eeva K. Kalliota aiheesta Miten tullaan viisaaksi? Keskustelu on kokonaisuudessaan kuuntelemisen arvoinen, kuten on naisten kirjoittama kirja Viisaus – käyttäjän opas varmasti myös lukemisen arvoinen.
"Jos viisaus on ajattelua ja toimintaa, joka pyrkii hyvään, niin se pyrkii hyvään mahdollisimman laajoille joukoille ja mahdollisimman pitkällä aikavälillä."
Keskustelussa minua kolahdutti etenkin Spännärin pohdinta siitä, mitä on viisas ajattelu. Hän toteaa, että eettinen katsanto, siis suhtautuminen ja suuntautuminen hyvään, on viisaudessa oleellista. Jos viisaus on ajattelua ja toimintaa, joka pyrkii hyvään, niin se pyrkii hyvään mahdollisimman laajoille joukoille ja mahdollisimman pitkällä aikavälillä.
Minkälaiset päätökset ovat viisaita, jatkaa Spännäri pohdiskelua, ja vastaa itse: ”Sellaiset, joissa ajatellaan mahdollisimman laajoja vaikutuksia, ei vain omaa napaa, omaa ruumista, omaa perhettä, omaa seutukuntaa, omia kavereita, vaan laajemmin. Eikä pelkästään vaikka laajemmin ihmisiä, vaan laajemmin ekosfääriä. Mikä on viisasta, miten ihmisten kannattaisi toimia, jotta kokonaisvaltainen hyvinvointi lisääntyisi. Jos joku yhteisö polkee muita yhteisöjä, niin siitä on ikäviä seurauksia. Jos ihmisyhteisö polkee luontoa, niin siitä on ikäviä seurauksia.”
No nyt jos ihan vaan pikkuisen miettii tämänhetkistä yksilö-, yritys-, yhteiskunta- tai globaalin tason päätöksentekoa, niin…no minusta ei ihan just ensimmäisenä täyty viisaan ajattelun tunnusmerkit. Lyhytnäköinen oman edun tavoittelu ohittaa laajemmat joukot ja pidemmät aikavälit niin kuin ranskanperuna babyporkkanan hampurilaisaterian lisukkeena.
Mitä voitais tehdä? No voitais ainakin olla tietoisia siitä päätöksestä, jonka voimme yksin ja yhdessä tehdä – haluammeko olla arjessamme ja ihmiskuntana omaa napaamme kaivelevia narsisteja vai laajemmin ajattelevia, empaattisia yksilöitä, jotka ovat kiinnostuneita oman yhteisön - ja muiden yhteisöjen - hyvinvoinnista. Nyt ja tulevaisuudessa.
Olisin halukas koittamaan tuota jälkimmäistä.