Romansseista suurin

“Romansseista suurin saattaa hyvinkin olla se, joka sinulla on oman elämäsi kanssa.”

Tai vähän vielä minuutta riisuen – elämän kanssa.

Ajatus on lainattu näyttelijä Greta Leeltä, joka esittää pääosaa hiljattain näkemässäni Past Lives -elokuvassa.

Kannaltani Past Lives teki sen, mitä elokuva parhaimmillaan tekee; onnistuu sanomaan ihmisyydestä jotain sellaista, mitä en ole välttämättä tullut ajatelleeksi. Se voi olla myös jotain ilmeistä, joka kuitenkin vaatii elokuvan (tai jonkin muun taidemuodon!) tullakseen näkyväksi. Muistetuksi, ymmärretyksi, vaalituksi, vahvistetuksi.

Parhaat leffat eivät jätä rauhaan, vaan herättävät kysymyksiä. Kuka olikaan käsikirjoittaja? Entä ohjaaja? Mitä hän on tästä elokuvasta sanonut? Tai yrittänyt sillä sanoa? Mitä muuta hän on tehnyt? Millainen hän on ihmisenä? Entä mitä kerrotaan näyttelijöistä?

Ilokseni Variety-lehden artikkeli ihanasti syventää ja laajentaa Past Livesin kertomaa. Jenelle Riley on haastatellut korealais-kanadalaista ohjaaja-käsikirjoittaja Celine Songia ja näyttelijä Greta Leetä. Songin mukaan usein elokuvassa "draama tulee siitä, että aikuiset käyttäytyvät kuin lapset". Elokuvantekijänä hän halusi asettaa uudenlaisen kysymyksen: "Kuinka voimme löytää draamaa siitä, että kolme ihmistä yrittää tehdä parhaansa ollakseen loukkaamatta toisiaan, vaikka tilanne on mahdoton?" Ja todellakin, draamaa löytyy, lähes kahden tunnin edestä. Hidasta, herkkää ja hienovaraista draamaa siitä, kun kolme mutkikasta yksilöä yrittää parhaansa.

Totta myös tosielämässä?

Eikö ole totta myös valkokankaan tällä puolen, että draamaa syntyy siitä, kun aikuiset käyttäytyvät kuin ei-aikuiset? Epäkypsästi, kostonhimoisesti, katkeruuttaan, tiedostamatta omia varjojaan, rakkaudettomuudesta käsin? Tai muista ei-niin-hohdokkaista lähtökohdista.

Unohtaen, että romansseista suurin saattaa hyvinkin olla se, joka meillä on oman elämämme kanssa.

Mitä jos useampi meistä pyrkisi rakastamaan elämää ehdoitta? Mitä se tarkoittaisi? Ainakin sitä, että myös itseänsä pitäisi sisällyttää ehdottoman rakkauden piiriin. Suhtautua myötätuntoisen tietoisesti puutteisiinsa, virheisiinsä, ajatuksiinsa, ajattelemattomuuksiinsa, tekemisiinsä ja tekemättä jättämisiinsä.

Romanssi (oman) elämän kanssa ei nähdäkseni kannusta itsekkyyteen, vaan enemmänkin täyden vastuun ottamiseen niistä asioista, joista ylipäätään voi elämän kaaoksessa vastuuta ottaa. Ainakin omasta onnestaan, ilostaan, valinnoistaan ja siitä, mitä haluaa ihmisenä ja elossa olollaan ilmentää.

Kun suhtautuu myötätunnolla ja vastuullisesti itseensä ja elämäänsä, tulee samalla asettaneeksi vähemmän vaatimuksia muille. Hautoneeksi vähemmän kaiken kaventavia, syyttävällä sormella osoittavia pitäisi-ajatuksia.

Ajattelen, että tämä hauraan romanssin kannalta on hyväksi yhä uudelleen ja uudelleen ainakin:
Vaalia herkkyyttä, avoimuutta ja uteliaisuutta.
Seisoa omilla jaloillaan.

Tarvittaessa toisiin tukeutuen.
Erillään, mutta lähellä.
Lempeästi läsnä.
Itselle. Ja sitten toisille.

Kävellen hitaasti elämän ihmeisiin, katse pehmeästi niihin suunnattuna.

Sillä todellakin; romansseista suurin saattaa olla se, joka meillä on elämän kanssa.

Kreetta

P.S. Greta Lee kertoi Varietylle kuunnelleensa Past Lives -elokuvan kuvausten aikaan paljon Billie Eilishia. Erityisesti kappale my future, jossa Eilish laulaa rakkaudesta tulevaisuuttaan kohtaan, inspiroi Leetä Noran henkilöhahmon muotoutumisessa. Upeaksihan se muotoutuikin. Ja johdatti minut tutustumaan ja ihastumaan Eilishin Happier Than Ever -albumiin.