Ihmisyyden parempi puoli

Viime aikoina olen miettinyt auttamista.

Ja niin vain filosofi Frank Martela on sen(kin) hyvin kiteyttänyt: Auttaminen on ihmisyyden paremman puolen toteuttamista.

Minua on helppo liikuttaa, tunnetasolla siis. Onneksi, sillä koen kyvyn liikuttua elämää syventäväksi ja väkevöittäväksi rikkaudeksi. Tuo Martelan hahmotelma osuu kauneudessaan liikutuskeskukseeni. On hyvä muistaa, että ihmisyydessä on parempi puoli, jota on syytä vaalia, ja joka vaatii toteutuakseen tekoja.

 Auttaminen on ihmisyyden paremman puolen toteuttamista.

Samaisesta artikkelista nousee myös toinen Martelan määritelmä: Myötätunto on tapa ylittää yksilöllisyys ja jakaa maailma toisen ihmisen kanssa.

Hmm. Omassa kokemuskentässäni näyttää siltä, että keskuuteemme levinnyt yksilöllisyyden ylistys on jo hetken aikaa sitten ylittänyt inhimillisen kantokyvyn. Tästä ilmiöstä maksamme ihmiskuntana hintaa muun muassa myötätunnon puutteena.

Seuraukset:
Maailman jakaminen toisen ihmisen kanssa käy vaikeammaksi ja ihana yksilöllinen elämä keikahteleekin kohti yksinäisyyden kuilun reunaa.

 Myötätunto on tapa ylittää yksilöllisyys ja jakaa maailma toisen ihmisen kanssa.

ollako auttaja vai autettava?

Jotkut taipuvat ketterämmin auttajiksi, toiset ovat kenties useammin autettavina, mutta lopulta, ennen pitkää tai eri elämäntilanteissa jokainen meistä on molempia. Kyllä, jokainen meistä altistuu avulle sen antajana ja vastaanottajana, ja on suhteellisen todennäköistä ja samalla toivottavaa, että näin tapahtuu useamman kerran. Kenties jopa ihan yksittäisen päivän aikana. Ihmisyyden parempi puoli voi toteutua hyvin pieninäkin eleinä.

Yksi pitää ovea avoinna.
Toinen päästää suojatien yli.
Kolmas kaataa kahvia kuppiisi.
Neljäs kysyy, mitä kuuluu ja ottaa asiakseen kuunnella vastauksen.
Viides katsoo silmiin. 

Oleellista on herkistyä avulle silloin, kun sen tarve itsessä kumpuaa tai ympäristössä ilmenee. Jos olemme kovin syvällä omissa huolissamme, harhoissamme tai yksilöllisyytemme linnakkeen korkeimmassa tornissa omasta erinomaisuudestamme nauttien tai erillisyydestämme kärsien, voi tarpeen tunnistaminen mennä ohi.

Apu jää saamatta tai antamatta.
Yksilöllisyys ylittämättä.
Ihmisyyden parempi puoli toteutumatta.
Maailma jakamatta. 

Miten mahdollinen avun tarve selviää?

Esimerkiksi kysymällä. Kuinka voin auttaa? Miltä toivomasi apu näyttäisi juuri tällä hetkellä? Millaista tukea kaipaat?

Hädän hetkellä tyhjää parempia ovat erilaiset tsemppiviestit ja etähalit, mutta en laskisi niitä auttamiseksi. Ne ovat vähän niin kuin myötätuntoa 50 prosentin alennuksella, mutta paikkansa on niilläkin hyväntahtoisessa maailmassa.

Oma taiteenlajinsa on avun pyytäminen. Tilanteen tiedostaminen ja sille nöyrtyminen. Joillekin tämä on luontaisesti helpompaa kuin toisille. Ehkä tämä ajatus auttaa: Kun pyytää apua, tarjoaa auttajalle mahdollisuuden ihmisyyden paremman puolen toteuttamiseen. Kun on tarvitseva, antaa auttajalle, ja itselleenkin, tilaisuuden yksilöllisyyden ylittämiseen ja maailman jakamiseen.

Ihmisyyden parempi puoli vahvistuu, ja me olemme osa prosessia – autettavina ja auttajina.

Minulle auttaminen on myös tapa lisätä uskoa itseeni ja jaettuun inhimillisyyteen. Avun pyytämistä harjoittelen.

Ja sama biisinä Simon & Garfunkel: Bridge Over Troubled Water.

Kreetta