Kun hälypuhelin huomiokyvyn vei
7.3.2021 // Älypuhelin on mainio työkalu ja apuväline. Sillä voi esimerkiksi soittaa! ja monilla muilla tavoin pitää yhteyttä ihmisiin lähellä ja kaukana. Se toimii kamerana. Sen avulla voi löytää perille haluamaansa paikkaan tai haluamansa tiedon äärelle. Sen kautta voi kuunnella musiikkia tai katsoa leffoja. Sitä voi käyttää kalenterina, muistiinpanovälineenä ja vaikkapa terveellisten elintapojen tukijana mobiilisovellusten kautta.
Älypuhelin on mitä parhain keksintö, erilaisten päämäärien saavuttamista sujuvoittava aparaatti ja elämää helpottava sutjake (en tiedä, mitä sutjake yleensä tarkoittaa, mutta tässä se tarkoittaa erityisen kätevää välinettä) enkä luopuisi siitä melkeinpä mistään hinnasta. Paitsi että samaan aikaan se on myös jotain muuta.
”Jos pitäisi kehittää väline, joka panisi aivojemme kytkennät uusiksi, heikentäisi muistia, pilaisi keskittymiskyvyn ja ajattelutaidon, eristäisi ihmiset toisistaan ja tekisi heistä hajamielisiä, uupuneita ja itsekeskeisiä, veisi heiltä kyvyn tuntea empatiaa ja panisi käytöstavat uusiksi, lopputuloksena olisi luultavasti älypuhelin.”
Näin sanailee kirjailija ja tiedetoimittaja Catherine Price vuonna 2018 ilmestyneessä kirjassaan Kuinka päästää irti puhelimesta. Nappasin kirjan hiljattain mukaani kirjakaupan loppuunmyynnistä, koska aihe on minusta tosi kiinnostava. Oma irtautumiseni luurin lumosta alkoi viime syksynä (kirjoitin siitä silloin ruutuajanvähentämisnäkökulmasta), ja homma on sujunut ihan mukavasti. Olisin kuitenkin hyötynyt tämän kirjan lukemisesta kovasti prosessia aloittaessani. Toisaalta, kun luen kirjaa nyt, saan kaipaamaani tukea ajatuksilleni ja myös voimia jatkaa valitsemallani tiellä.
Pricen vinkit on suunnattu ihmisille, jotka kokevat puhelimesta irrottautumisen tai ruutuajan vähentämisen tarpeelliseksi. On varmasti niitäkin, jotka ovat kaikki nämä vuodet kyenneet pitämään suhteensa puhelimeen terveenä ja hyödyntävät sen mahtavia ominaisuuksia vain tietoisesti ja niin halutessaan. Tai kokevat muuten puhelimen roolin omassa elämässään pelkästään rikastuttavana. Sitten on meitä muita. Meille puhelin on kuin hurmoksellinen hallitsija, jonka edessä polvistumme aina hänen ilmaantuessaan paikalle, mikä on melkoisen usein, koska jos keskimääräistä puhelimenkäyttötapaa tutkailee, niin hallitsijahan ei varsinaisesti koskaan edes poistu paikalta. Kevyesti kuin näytön hipaisu naulaa hän huomiokykymme ja saa meidät tekemään ja ajattelemaan (tai enimmäkseen olemaan tekemättä tai ajattelematta), mitä tahtoo.
Tässä kohtaa en mene sen tarkemmin Pricen vinkkeihin. Totean vain, että hän on rakentanut ansiokkaan 30 päivän irtipäästämisohjelman, joka auttaa luomaan uudenlaisen suhteen älypuhelimeen. Kyse ei siis ole siitä, että älypuhelimesta pitäisi kokonaan päästää irti. Ennemminkin kyse on siitä, että tarttuisimme puhelimeen vain silloin, kun itse oikeasti ja tietoisesti niin haluamme tehdä.
“Meillä on käytössämme vähemmän aikaa kuin tajuamme, mutta samaan aikaan enemmän kuin luulemme.” -Catherine Price
Price onnistuu kirjassaan sanallistamaan hyvin elämään ja ajankäyttöön liittyvän ristiriidan. Meillä on käytössämme vähemmän aikaa kuin tajuamme, mutta samaan aikaan enemmän kuin luulemme. Kirjan lopussa hän toteaa myös varsin osuvasti: ”Tärkeintä on, että muistat kysyä itseltäsi yhä uudelleen ja uudelleen saman kysymyksen: tämä on sinun elämäsi – mihin sinä haluat kiinnittää huomiosi?”
Olkoon tämä yhdenlainen johdanto tai paluu aiheeseen, johon palaan varmasti vielä tuonnempana. Juuri nyt vain vahvasti suosittelen kirjaa ja sen vinkkejä, mikäli kykenet vielä huomaamaan olevasi yksi heistä, jotka haluavat huomiokykynsä takaisin.