Kuertunturi lumikengillä
14.3.2020 // Lomapäivät pohjoisessa kuluvat yleensä laduilla hiihdellen tai läskipyörällä talvipolkuja ajellen, mutta nyt päätin testata lumikenkäilyä.
Tekstiä on päivitetty 17.2.2025 pari vuotta sitten muuttuneen reittilinjauksen vuoksi.
Näkymä Kuertunturin (korkeus 446 m) rinteeltä. Kuvassa oikealta vasemmalle Yllästunturi (719 m), Yllästunturin matalampi huippu Keskinen laki (615 m), Yllästunturin kolmas laki Kellostapuli (503 m), Kesänkijärvi ja Kesänkitunturi (535 m). Kuvan ulkopuolelle vasemmalle jäävät loput neljä Ylläksen tunturia Lainio (613 m), Aakenus (565 m), Pyhätunturi (495 m) ja Kukas (477 m).
Pikaisen googlailun perusteella läheinen Kuertunturin reitti päätepisteenään Velhonkota vaikutti sopivalta ensikokemukselta ainakin pituuden puolesta (noin 6 kilometriä), joten tuumasta toimeen ja lumikenkiä vuokraamaan. Äkäslompolo Sportshop on palvellut meitä aina erinomaisesti ja valikoima on hulppea niin myynti- kuin vuokrapuolella, joten sinne siis. 20 eurolla sain lumikengät ja sauvat päiväksi käyttöön.
"Eihän tuo ole kuin kävellä."
Kyselin vinkkejä ensikertalaisen näkökulmasta ja vuokraamotyöntekijän vastaus oli varsin hyväenteinen: “Eihän tuo ole kuin kävellä.” Varmuus reissun onnistumisesta ainakin lajiteknisistä näkökulmista kasvoi kohisten :) Sain hyvät ohjeet kenkien säätämisestä ja teleskooppisauvojen pituudesta, ja siinäpä se perehdytysminuutti olikin. Kerrassaan mainio laji, ajattelin.
Yllätyin vähän jämäköistä jääraudoista lumikenkien pohjissa. Tietenkin tuollaiset raudat lumessa ja jäässä etenemiseen tarvitaan, mutta en ollut tullut sitä aiemmin ajatelleeksi. Parketilla en lähtisi näitä kenkiä testailemaan, mutta lumisilla urilla ne pitivät loistavasti niin nousuissa kuin laskuissakin, ja sauvat toivat mukavaa lisätukea erityisesti laskusuuntaan kulkiessa. Win!
Reitti kohti Kuertunturia starttasi Pyhän Laurin Kappelin takaa Äkäslompolon kylältä. Muutos 17.2.2025: Reittiä on linjattu uudelleen pari vuotta sitten. Uusi lähtöpaikka on Lompolontien ja Karhunkoantien risteyksessä, pienen matkaa Äkäslompolon kylältä Hannukaisen suuntaan. Jos lähtöpaikan läheisyyteen haluaa päästä autolla, niin lähimpänä on Lompolontien pysäköintialue ravintola Rouhetta vastapäätä. Siitä on lähtöpaikalle matkaa 500 metriä kevyen liikenteen väylää pitkin. Seuraavan reittikuvauksen alku perustuu vanhaan linjaukseen, mutta olen käynyt kapuamassa myös uuden ja mielestäni se vastaa suunnilleen kuvausta. Toki maisemat Yllästunturin suuntaan aukeavat uutta linjaa kulkiessa enemmän selän takana.
Pummasin mökiltä autokyydin ja lähdin kapuamaan. Reitti osoittautui nousujohteiseksi alusta alkaen, ja matkan edetessä totesin, että punteissa kannattaa olla muutakin kuin tutinaa ja keuhkoissa vähän kykyä hapenottoon, jotta Kuertunturin laki ei jäisi vain haaveeksi.
Matka eteni lumisissa metsämaisemissa, kunnes puuraja jäi lakipisteen lähestyessä taakse. Olin ilokseni onnistunut pukeutumaan sopivasti - alle merinovillaa, väliin ohutta fleeceä ja siihen vielä tuulenpitävä kerros päälle. Viimeksi mainittu tosin siirtyi jo 15 minuutin etenemisen jälkeen repun täytteeksi, kun alkoi lämpö puskea pintaan, mutta osoittautui erittäin tarpeelliseksi taas huipulla. Siellä missä tunnetusti aina tuulee.
Kuertunturin huipun saavutin noin 45 minuutin kulkemisen jälkeen. Matkaa oli takana reilu 2 kilometriä ja korkeutta kertynyt 445 metriä. No mutta, kylläpä kannatti. Aivan uskomattoman upeat ja täysin avoimet maisemat avautuivat huipulta joka ainoaan suuntaan. Ah!
Mukaan napattu proteiinipatukka tuli tässä kohtaa tarpeeseen - pieni tauko sujui sitä pureskellessa, maisemia ihaillessa ja niitä kameralla tallentaessa. Hetken päästä lähdin jatkamaan kohti Velhonkotaa. Reitti kulki jonkin aikaa Kuertunturin pitkänmallisella laella, joten aavaa maisemaenergiaa saattoi tankata vielä kävellessäkin.
"Huomisesta en tiedä, mutta tänään kehoni pystyy ja mieleni suostuu tähän, ja siitä voin olla kiitollinen."
Jossain vaiheessa matkaa mieleeni nousi ajatus: huomisesta en tiedä, mutta tänään kehoni pystyy ja mieleni suostuu tähän, ja siitä voin olla kiitollinen. Raittiin ilman, upeiden maisemien ja elämänuskoa, -iloa, -halua ja muita myönteisyyksiä vahvistavan luontokokemuksen lisäksi tuo ajatus oli reissun parasta antia. Hitaasti luonnossa liikkumisessa on taikaa niin monella tasolla, ettei sitä voi minusta koskaan liiaksi suositella.
"Hitaasti luonnossa liikkumisessa on taikaa niin monella tasolla, ettei sitä voi liiaksi suositella."
Loppumatka oli mukavaa etenemistä alaspäin. Pari jyrkempää alamäkitehtävää piti selvittää, mutta lumikengät jäärautoineen toimivat niissä moitteettomasti. Meno oli vakaata ja varmaa, ja sauvat vahvistivat tasapainoa juuri sopivasti.
Velhonkodalle pääsee ylittämällä Ylläksentie ja kulkemalla sen jälkeen edessä aukeavan pysäköintialueen poikki. Tämä tosin edellyttää, että parkkialueen vieressä virtaava Äkäsjoki on jäässä. Näin ei ollut esimerkiksi joulukuussa 2020. Kodalla kannattaa piipahtaa, vaikkei Kuertunturia ylittäisikään - autolla pääsee muutaman sadan metrin päähän ja siitä helppoa polkua lyhyesti astellen, latua hiihtämällä useammastakin suunnasta tai läskipyörällä, lumikengillä tai kävellen vaikka koirakaverin kanssa niille tarkoitettua polkua pitkin Äkäslompolosta.
Velhonkodan pihapiirissä on myös huussit, ja tämä palvelu tuli tarpeeseen tälläkin kertaa. Sekä huussissa että kodassa oli käsidesiä saatavilla, joten hygieniapuoli on myös hallussa niin kuin se näissä olosuhteissa vain voi. Ja entäs se herkkutarjonta: on lettua, munkkia, poro- ja lohileipää. Makkaraa takassa paistettavaksi. Patukkaa, mehua, kahvia ja kaljaa. Lakkalonkeroa kuului myyjä tällä kertaa myös mainostavan.
Ajatukseni oli soittaa kyyti noutamaan Velhonkodan pysäköintipaikalta takaisin mökille, mutta poroleivän, suklaan ja lämpimän mehun kirittämänä otin sittenkin vielä jalat ja lumikengät alleni ja suunnaksi talvipolun kohti Äkäslompolon kylää. 3,9 km, sanoi opaste polun lähtöpisteessä - reitti oli tuttu läskipyörän satulasta, joten tiesin, ettei mitään liian uuvuttavaa ollut enää tuloillaan.
Takaisin kylällä olin 2 tuntia 48 minuuttia lähtöhetken jälkeen. Kilometrejä oli kertynyt reipas 10 ja energiaa oli vielä mukavasti jäljellä. Kertoi siitä, että etenemistahti oli ollut sopivan rauhallinen ja syömingit matkan varrella paikallaan. Kävelin Sportshopille palauttamaan välineitä ja kehuin samalla reitin, lajin ja olosuhteet. Samainen työntekijä, joka oli luonut uskoa tekemiseeni ennen matkaan lähtöä, tiivisti tunnelmat taas vallan mainiosti: “Ei vois parempaa olla.”
No niin, mitäpä siihen sitten lisäämään.