Inspiraatiosta
6.9.2020 // Kävin ystäväni kanssa kesällä Kolilla. Niin kuin kävi tosi moni muukin suomalainen. Ja hyvä niin. Kolin maisemat olivat itselleni tuttuja jo parilta aiemmalta reissulta, mutta se ei mitenkään vähentänyt kolmannen kokemuksen arvoa ja kauneutta. Päinvastoin.
Koli edustaa minulle puhtaimmin niitä voimia, mitä Suomen jylhään luontoon kätkeytyy. Seesteisen karua kauneutta silmänkantamattomiin. Tunne pysyvyydestä ja rauhasta. Aidosta ja oikeasta. Termi täydellinen on turhan vaativa ja suorastaan tarpeeton muissa elämän yhteyksissä, mutta Koliin se sopii. Ja luontoon ylipäätään. Luonto on aina täydellinen (jos me ihmiset annamme sen olla). Minkään muun ei ole tarpeenkaan olla. Vähempi riittää.
Kesäisellä retkellämme istuimme ja makailimme Mäkrävaaran huipulla eväitä popsien ja pienen, mutta voimakkaan hetken ajan koin henkisen ja fyysisen yhteyden luontoon. Maisema tuntui viestittävän minulle jotain tämän tyyppistä: ”Voi, me olemme olleet täällä jo niin pitkään ennen sinua. Ja olemme myös jälkeesi. Kiitos, että pysähdyit äärellemme. Vaikka emme me sinua varsinaisesti mihinkään tarvitse. Toki toivomme, että teet parhaasi sen lyhyen maallisen vaelluksen aikana, joka sinulle on suotu.”
En ihmettele yhtään, miksi suomalaiset taiteilijat etsiytyivät nimenomaan näihin maisemiin 1800-luvun lopulla ja 1900-luvun alussa isänmaallisen hengen kupliessa rinnassa ja kansallisuusaatteen kerätessä voimiaan kohti edessä siintävää itsenäistymistä. Eero Järnefelt, Jean Sibelius, Eino Leino, Akseli Gallen-Kallela, Venny Soldan. Monet hakeutuivat Kolille, kun halusivat löytää juurilleen, aidon ja alkuperäisen äärelle (taustoja tutkailin täältä).
Tuo hetki on palannut mieleeni silloin tällöin näiden parin kuukauden aikana, mitä retkestä nyt on aikaa. Ja jotain tuntuu tapahtuneen. Ajattelen, että Kolin innoittamana koen velvollisuudekseni pyrkiä parempaan. Tapoja on monia. Yksi konkreettisista on siirtyminen kasvispainotteiseen ruokavalioon, ja juuri tänään sitä on takana neljä viikkoa. Possu, nauta ja muut ns. punaiset lihat ovat jääneet kokonaan pois, samoin maitotuotteet mitä suurimmissa määrin. Kalaa, kanaa ja kananmunia menee ainakin vielä toistaiseksi.
Tämä ruokavaliomuutos on tehnyt tuloaan kohdallani jo pidempään, mutta päätin nyt kutsua sitä Kolin johdatukseksi. Olo on hyvä, innostunut ja sitoutunut. Kun elämäntapamuutoksen taustalla tuntuvat vaikuttavan itseäni suuremmat voimat, ei minun tarvitse kauheasti sen suhteen kamppailla. Tuntuu helpolta ja oikealta paitsi itseäni, niin erityisesti ympäröivää, täydellistä luontoa ja sen täydellisiä luontokappaleita kohtaan.
"Kun kaipaat muutosta, hae syitä itseäsi pidemmältä."
Vinkkini sinulle voisi olla vaikka se, että kun kaipaat muutosta, mutta koet sen tavalla tai toisella haastavaksi, hae syitä itseäsi pidemmältä. Yritä ammentaa inspiraatiota jostain, mikä on sinua suurempaa ja tärkeämpää, ja linkitä oma muutoksesi siihen. Se voi tuoda yllättävää potkua porskuttamiseen.