Kiireestä, Hellstenin tapaan
”Kiire on ilmiö, joka on levinnyt nykymaailmassa ruton tavoin. Kiire onkin eräänlainen sisäinen, henkinen rutto, joka ei tapa ruumista vaan hengen. Päinvastoin kuin luullaan, kiire ei synny siitä, että on paljon tekemistä, vaan siitä, ettei ihminen ole läsnä siinä, mitä hän tekee. Voi olla paljon tekemistä tai vähän tekemistä, ja kiire yhtä kaikki.”
Lainaus on kirjailija, terapeutti, kouluttaja Tommy Hellstenin Olemisen voima -kirjan sivulta 53, Läsnäolo-luvun alusta. Teksti jatkuu: ”Kiire on itse asiassa merkki olemisen puutteesta. Tekeminen on riistäytynyt olemisen kontekstista ja villiintynyt.”
Aihe on henkilökohtaisesti ajankohtainen, sillä olen tämän vuoden alusta alkaen pyrkinyt rauhoittamaan perjantait palkkatyön tekemiseltä. Sopimus minun ja perjantain välillä on voimassa toistaiseksi ja agenda yksinkertainen, eikä silti ihan helppo. Ensisijaisesti opettelen olemaan. Harjoittelen levollisuutta. Toivoen, että se levittäytyisi muihinkin päiviin. Pesiytyisi sisimpääni eikä minua milloinkaan hylkäisi.
Pyrkimyksenäni on tehdä näistä päivistä mahdollisimman suoritevapaita ja aikatauluttomia, jotta tilaa jää sellaiselle, jolle haluan tilaa antaa, mutta jolle ei sitä tähän mennessä ole riittävästi ilmaantunut. Niin kuin esimerkiksi itseni kohtaamiselle ja siitä kenties kumpuavalle kirjoittamiselle.
Mutta onko tällainen levollisuuden tavoittelu ja kiireettömyyden kaipuu ilman sen suurempaa tuottavuus- tai aikaansaamispäämäärää lainkaan soveliasta tai sallittua, kysyn itseltäni vieläkin, kolmannen kuukauden jo lähestyessä loppuaan.
”Kun on kiire, ei rekisteröi sellaista, mikä ei pidä meteliä itsestään.”
Saan Hellsteniltä yhdenlaisen vastauksen Intuitio ja innostus -luvun sivulta 118:
”Kun on kiire, ei rekisteröi sellaista, mikä ei pidä meteliä itsestään. Tulee vauhtisokeaksi ja juoksee oleellisen ohi. Intuitio onkin eräänlaista herkkää orientoitumista sisäiseen minään. Se on myös rakkaudellista, sillä se saa meidät suhtautumaan sisimpäämme arvostavasti ja kuunnellen…Hitaus, läsnäolo ja hiljaisuus saavat meidät huomaaman sellaista, jonka ohitse aiemmin juoksimme.”
Niin no, kuulostaa omaan korvaan suorastaan elintärkeältä, olkoon kuinka epäsoveliasta tahansa nykymaailman tehokkuus- ja menestysmittareiden näkökulmasta. Tukee myös hyvin hahmotelmaa, joka hiljattain nousi mieleeni ihmiselämää koskien: Elämä on kohtaamistaidetta, joka harvoin syntyy kiireessä.
Jatkan Hellstenin kirjan parissa Hiljaisuus-luvun sivulle 129:
“…näemme itsemme vasta, kun joku toinen on nähnyt meidät. Sitä ennen kuljemme itsemme ohitse, koska kukaan ei ole pysähtynyt kohdallamme. Ennen kuin itse pysähdyn ja löydän hiljaisuuden, en voi nähdä toista. Kuljen silloin ohitsesi kohtaamatta sinua, koska minun kohdallenikaan kukaan ei ole pysähtynyt.”
Niin. Niinköhän? Näinköhän: Elämä on kohtaamistaidetta, joka harvoin syntyy kiireessä.
Jos elää jatkuvassa kiireessä, miten käy elämän? Kiireen tuntu köyhdyttää kohtaamisia, ja sitä kautta koko elämää. Kiire köyhdyttää.
Hellstenin kirja on kuin taivaasta epäilysteni niskaan pudonnut lahja. Huokoisuus-luvussa sivulla 138 hän toteaa:
”Tärkeää on osata vaalia levollisuutta, hitautta ja hiljaisuutta. Kyky pitää oma kalenteri huokoisena on siksi tärkeä. Tarkoitan sillä yksinkertaisesti sitä, että osaamme huolehtia siitä, että mahdumme omaan elämäämme ja pysymme oman elämämme keskiössä. Silloin johdamme asioita sen sijaan, että ne johtaisivat meitä…Maailmamme pirstaloituu, kun yritämme ehtiä joka paikkaan, emmekä lopulta ole missään, emme ainakaan siellä, missä elämä tapahtuu.”
Kiitän Tommy Hellsteniä tuesta ja koitan pysytellä valitsemallani tiellä. Toivon myös sinulle viisautta, voimaa ja rohkeutta tutkia, mahdutko omaan elämääsi. Ensimmäinen askel on tulla tietoiseksi siitä mahdollisuudesta, että et mahdu.
Kreetta