Akustisia unelmia ja muuta arvokasta

Tämä teksti syntyi halusta antaa arvoa toisen tekemiselle. Mukana on myös tarve tuoda esiin taiteen vaikutuksia kokijan näkökulmasta. Tällä kertaa innoittajana ja kiinnostuksen kohteena on Neljä Ruusua yhtye, erityisesti keulakuvansa Ilkka Alanko. 

Lähde mun mukaan, mä vien sut täältä hetkeks pois. Tahdon näyttää mun taivaan.
Se on uskontoni, se on kaikki mitä mulla on. Tahtoisin jakaa sen sun kanssa.

Se oli kuin silkkisillä terälehdillä sivelyä, kun Akustinen unelma -kiertue toi Neljä Ruusua Poriin ja Virkistyshotelli Yyteriin tässä yhtenä lauantaina. Kävi niin kuin monesti ennenkin taiteen ja kulttuurin äärellä; vaikutuin kokemastani ja samalla heräsi kiinnostus. Keikan jälkeisinä päivinä palasin kuuntelemaan biisejä ja mieleen piirtyi kysymys: musiikkinsa tiedän, mutta kuka onkaan tämä Ilkka Alanko, joka ei ehkä olisi toivonut tulevansa tunnistetuksi hotellin hississä, mutta jonka fiiliksiä kuitenkin tiedustelin ennen keikkaa siellä kohdatessamme.

Ei voinut kuulemma tietää, niitä fiiliksiä. Jälkeenpäin todettakoon, että fiiliksiä löytyi ja ne välittyivät.

Kun Alangon bändihommat alkoivat vuonna 1982, olin neljävuotias. Hän oli 12. Ovat bändeineen siis tehneet musiikkia jo yli 40 vuotta. Arvostan. Biisejä on syntynyt oikeastaan koko sen ajan kuin olen asemoitunut musiikin kuuntelijaksi. Hittibiiseiksi kappaleita alkoi kohota erityisesti ysärillä. Niitä jo teini-ikäinen minäkin muistaa.

Mutta entäs Ilkka-ihminen? Joitain vastauksia tarjosi Yle Areenan arkistosta löytyvä keskustelutuokio Ilkan ja Miia Krausen välillä: Yksi musikaalisen perheensä neljästä lapsesta, veljeään Ismoa yhdeksän vuotta nuorempi. Soitti ainakin viulua ja käyrätorvea, lauloi kuorossa. Koulua kutsui peuhaamiseksi, paitsi musiikintunnit; ne olivat juhlaa, varsinkin yläasteella. Musiikinopettajaansa Tapio Kukkulaa muistaa kiittää vieläkin.

”En mä sitä breikkaamista silleen mielestäni ajatellut.
Mä vaan tykkäsin siitä musiikista tosi paljon.”

Ismo-veljen Hassisen Kone breikkasi, kun Ilkka oli 11-vuotias.
”En mä sitä breikkaamista silleen mielestäni ajatellut. Mä vaan tykkäsin siitä musiikista tosi paljon. Mä kuuntelin hirveesti niitä levyjä. Mun mielestä ne oli ihan sikahyviä biisejä.”

Veljen tähteys tai suosio ei vedonut, Ilkka diggasi musaa.
”Tietenkin se innosti ihan hirveesti, kun näki, miten makeeta hommaa se on. Pääs käymään broidin bändin treenikämpillä. Haistelemaan putkivahvistimia, aistimaan sitä tunnelmaa, kuulemaan sitä meteliä, tuntemaan sen äänen voiman.”

Klassinen musiikki sai jäädä, kun bändi vei mennessään. Ilkan ammattimuusikon ura on edennyt ilman isompia suunnitelmia, mutta sitäkin suurempaa on ollut into soittaa. Se lienee taiteellisella uralla, taipumusten ohella, iso etu.
”Nyttemmin on tullut vähän semmoinen fiilis, että olen jotenkin haaskannut mun elämääni, että olen sulkenut niin paljon silmiäni muilta osa-alueilta johtuen siitä, että olen paneutunut niin sataprosenttisesti tähän musahommaan”, pohti 54-vuotias Ilkka Alanko Krauselle.

Nykyään hän yrittää paneutua muuhunkin, esimerkiksi luontoon.
”Se on rauhoittavaa ja jotenkin niinku silmiä avaavaa, että mitä kaikkea täällä onkaan. Pitäisi vaan muistaa enemmän nauttia siitä, mitä meille tarjotaan”, muusikko hahmottelee muistellen äskettäistä kävelyään syksyisessä Nuuksiossa.

Palataanpa Yyteriin ja sen livekokemuksen äärelle, jonka aikana ja myötä hankkiuduin suhteuttamaan tämän taiteilijan elämää omaan kaareeni.

Nostalgia, melankolia, elämänmaku, taidokas soitanta ja Alangon samettinen ääni upposivat.

Kolmannen biisin koittaessa oli jo silmät kosteina. Nostalgia, melankolia, elämänmaku, taidokas soitanta ja Alangon samettinen ääni upposivat.
Esirippu laskeutuu, on aika mennä
Tatuoidut kyyneleet poskipäillä

Surutulitus. Ensikuulemalta pinnallinen rallatus, mutta tutkiiko sittenkin syvemmältä.
Ilo ilman kärsimystä on teeskenneltyä
Kivun kautta löytyä voi hetken mielihyvä

Muutamat biisit kohtasin ensimmäistä kertaa. Tiina tanssii taas jäi osaltani välisoitoksi, mutta Normcorehipsterissä lyriikannälkäinen sai taas syödäkseen.
Mä haluun olla niin kuin muut,
mut silti joukosta erottuu
…
Nuoralla kävelyllä massojen yllä
Kuulen kyllä kuinka alla kuhisee

Muuttolintujen melodia kutsuu mukaan heti ensisävelistä. Sitten maadoittava ääni alkaa kertoa tarinaa.
Tahdon olla sun kanssasi aina – arkena, pyhänä ja lauantaina.
Kyllästyä sun seuraas en voisi milloinkaan. En koskaan.

No jaa…pysyttelin kuitenkin kiinnostuneena. Sitten olen kuulevinani jotain – kuin riidan anatomia lyyrisyyteen verhottuna.
Syksyisen sateen ja tuulen.
Vievän sut pois hetken luulen.
Mut aamulla herään.
Oot siinä – hallelujah.
On kevät.

Itkupilli vei toiseen, kiinnostavaan tunnelmaan. Vähän ismomaiseenko?
Miksi soit itkupilli vaikka huonommin se soi kuin mikään muu!

Viimeinen valssi kaappasi kaihoisaan kainaloonsa ensitahdeista.
Kuinka paljon tarina muuttuu
Kuinka loisteemme lakastuu
Näihin suuremmat voimat puuttuu
Se ei riitä että rakastuu

Valssia seurasi kolme minuuttia ja kaksikymmentä sekuntia itselleni ennenkuulumatonta Anarkiaa.
Juuri tätä tarvittiin valssin päätyttyä. Bändi antaa parastaan!

Älä luovuta hymisi sekunnissa sieluun samalla, kun rytmi takoi mielleyhtymän eläinkaupanpoikien lännen kaihoon. Hymni herkisti Yyterin illassa – niin kuin nytkin.
Ollaan samasta puusta, joka kukkii vieläkin
Ja äänet yhdestä suusta päättyy loppusointuihin

Idänprinsessan riimit juoksivat ohitseni. Kuulosti jonkun muun kuin prinsessan tulkinnalta enkä siksi oikein ostanut sitä. Etääntyi omakohtaisuudesta. Siitä, jonka Sininen sunnuntai viipymättä palautti.
Karu on kaunis
Hetken onnikin pelonkaltainen
Itse maisemaani ohjaan 

Sitten Sähkökitara.
Nyt pienet sormet tarttuu sähkökitaraan
Silmänsä säihkyy kun ne laulaa laulujaan
Lahjaksi toiselta kun kaiken tämän saa
Ei maailmassa ole mitään kauniimpaa
Sen rakkaus antaa

Kyyneltäen kahmaisi kiitollisuus, kun sanat iskeytyivät sisuksiini kohta 25-vuotiaan tyttären äitinä, hänen isänsä seistessä vieressäni. Elämänmittainen kiitos lahjasta.

Luotsiveneessä kadotin suunnan, seilasin vain kyydissä. Matkustajalle se lienee sallittua.

Kunnes Seuraan sua. Kuin heikon hetken pelastava rohkaiseva halaus.
Jos sä askel askeleelta kuljet muiden polkuja
Eikä kukaan koskaan edes kysy mitä haluat
Olet rutistettu riepu vailla omaa tahtoa
Mut se ei mee niin
Sillä mä kuuntelen ja seuraan sua

Nuori ikäisekseen riemastutti – ettei vaan olisi tuntunut tutulta. 
Kun keskiluokkaan katoaa
on ulospääsy vaikeaa
siitä mitä on jo saatu
täytyy pitää kaikin keinoin kii
päästin irti
olen vapaa ja elän niin kuin haluan

Veri, seisahdutti. Siitäkin huolimatta, että kaikkia kuulijoita laulajan elehtimä hiljentymisen toive ei tavoittanut.
Sun veresi virtaa mun suonissani
Sun äänesi kuuluu mun puheessani
Taivuin samaan suuntaan mihin olit taipunut
Vaivuin samaan huumaan mihin olit vaipunut 

Kiitän koskettavan kokemuksen jakamisesta.

Katkeran kuun hohteessa itsetutkiskelua.
Katkera kuu, suljettu suu
Miksi mä sallin mun rakkaani kuunnella tuskaisena
Mun vaikenemista 

Moni miettinee samaa.

Seitsemän päivää selvinpäin listasi valtavan tohvelin, papin aamenen, ojennukseen panemisen, töihin pakottamisen, vöihin kahlitsemisen. Ymmärrän turhautumisen, mutta ratkaisumalli haiskahti pakenemiselta. Senkin ymmärrän.
En aio jäädä paikalleen
Elämääni pilaamaan
Tiedän kyllä mitä teen
Menen baariin tilaamaan

Tie ajatuksiin soi kolmen ja puolen minuutin verran lohtua ja levähdystä.
Sen perään Poplaulajan vapaapäivä sanoitti muutakin kuin rauhoittumisen kaipuuta. Musiikin tärkeyttä kuulijalleen esimerkiksi. 
Ilman laulujen kieltä, moni hautautuu kaaokseen
Ne ravitsee mieltä, estää juuttumasta arkeen
…
Jos tahdot turvaan, laulun hurmaan helppo tulla
Senkun koputtaa, niin avataan

Sitten Juppihippipunkkarin karsinakammoa, jotain samaistuttavaa siinäkin. Ei kai kukaan näihin kehiteltyihin kategorioihin ihan kivutta istu.

Lopuksi Hunningolla.
Välillä on syytä ihan sovinnolla
Olla hunningolla, aivan kuutamolla
Se poistaa ikävän ja silloin sielu lepää
On niin pehmeää 

Suosituksia:
Menkää keikoille. Antakaa arvoa toisten tekemiselle.
Kuunnelkaa sanoja tai olkaa kuuntelematta.
Antakaa musiikin viedä. Ravita mieltä. Hävittää hermopaineet. Tarjota turvaa. Tai hetken hurmaa. 

Ilkka, kiitos lujasta paneutumisesta musahommaan. Luulen, että olet samalla auttanut monia elämään. Tarjonnut pintoja, joihin samaistua. Piirtänyt todellisuutta, jonka muutkin tunnistavat.
Sitä paitsi vielä ehtii kiinnostua, mistä vaan!

Kreetta