Ihanasti väreili ilma, kun Pori jazz soi taas
Kotikaupunkini kesäinen runsaudensarvimusiikkikeidas Pori Jazz jouduttiin tänä vuonna perumaan jo toisen kerran koronatilanteen takia. Kirjurinluoto ei onneksi tällä kertaa kaikunut autiona tyhjyyttään ison festivaalin puuttuessa, sillä jazzjuhlien taustayhdistys järjesti legendaarisella Lokkilavalla pienimuotoisemman kolmipäiväisen konserttitapahtuman ”Pori jazz soi taas”.
Kun tämän kesän suunnitelmat toukokuussa julkaistiin, hankin lipun saman tien. Halusin osoittaa tukeni järjestäjille ja kotimaisille muusikoille, joita tapahtuma tänä vuonna upeasti toi esiin. Taisin kyllä tarvita itsekin vähän rohkaisua ja tukea, vahvistusta ja käytännön toimia, joita lipun hankkiminen tässä kohtaa edusti. Elämän on voitava jatkua ja musiikin on saatava soida. Elävän musiikin. Ja niin se sitten onneksi saikin.
Tässä joitakin ääni-, tunne- ja tunnelmahempeilyjä, joiden kesäistä keveyttä pääsin koivunkatveisessa Kirjurissa kokemaan.
Ihanaa olla täällä, totesi artisti toisensa jälkeen astuessaan lavalle liikutuksen alleviivatessa heidän sanojaan. Ihanaa on ollut varmasti ennenkin, mutta erityiseltä kokemus tuntui tällä kertaa myös kuulijana.
Sitä oli Pori Jazz soi taas.
Väreilyä ilmassa, sanoi Jukka Perko.
Ihanaa väreilyä ilmassa, täydensi Aili Ikonen.
Väreilyä ilmassa, sanoi Jukka Perko. Ihanaa väreilyä ilmassa, täydensi Aili Ikonen. Sitä musiikki on. Ihanaa väreilyä edustivat nämä taiteilijat muutenkin Teemu Viinikaisen ja Jarmo Saaren kitaroiden säestäminä. Ikonen on upea, lahjakas, säteilevä ilmestys. Ja mikä kuulaasti soiva ääni ja laulun lahja. Perko ilahdutti taatun virtuoottisella saksofonisoinnillaan, mutta myös huumorin värittämillä puheillaan.
Livekeikoissa on se erityinen taika, että välispiikkien myötä kappaleisiin ja niiden taustoihin avautuu uusia näkymiä, joiden myötä myöhemmät kuuntelukokemukset ovat erilaisia, aiempaa rikkaampia. Tarinaan ilmaantuu uusia kerroksia, jotka sitten vapautuvat muistin syövereistä musiikin herätteleminä. Mielen tuulimyllyt -kappaletta kuunnellessa voi jatkossa mielessä piipahtaa esimerkiksi se, kuinka Ikonen oli puhjennut kyyneliin luettuaan ensimmäisen kerran Hectorin hänelle lähettämän laulun suomenkielisen käännöksen. Kuuntelusuositus muuten!
Silmät, suu ja sielu hymyilivät.
Sitä oli Pori Jazz soi taas.
Ilta-auringon kulta kohtasi Timo Lassyn
hahmon juuri oikeassa kulmassa piirtäen
hetkelle hohtavat ääriviivat.
Ilta-auringon kulta kohtasi Timo Lassyn hahmon juuri oikeassa kulmassa piirtäen hohtavat ääriviivat hetkelle, jona kauniin Sointu-kappaleen sävelet vapautuivat hänen saksofonistaan Kirjurinluodon taianomaiseen iltaan. Kuuntelusuositus muuten!
Moniaistisen upeaa kauneutta.
Sitä oli Pori Jazz soi taas.
”Sää olit mun eka kukkakuvapeukuttaja tänä aamuna”, totesi vehreässä ruohikossa makaillut kuusikymppinen mies samalla peitolla levänneelle kahdeksankymppiselle herralle. Iät karkeita arvioita, sanojen sisältö kaikkea muuta kuin karkeaa. Se, että nykyisyydessä on tarjolla sellainen nimike kuin kukkakuvapeukuttaja, on jo jotain. Ja se vasta onkin, että nimikkeen saa kantaakseen kasikymppinen pappa. Kuvan kukkea tähti oli tällä kertaa ahkeraliisa, kävi ilmi keskustelun jatkuessa. Ajatuksia herättävä ja mieltä lämmittävä tuokio. Kuvien kyllästämästä nykymaailmasta. Peukuttamisesta. Kukista ja miehistä.
Sitä oli Pori Jazz soi taas.
Yksi luopuu villatakistaan viluisemman vuoksi
helteisen päivän jäähtyessä iltaan.
Yksi luopuu villatakistaan viluisemman vuoksi helteisen päivän jäähtyessä iltaan. Toinen ojentaa juuri ostamansa ja valmiiksi avaamansa jääkahvitölkin retkituolissa tunnelmoivalle. Sydäntä lämmittäviä hellän huomioinnin mikrohetkiä.
Niitä oli Pori Jazz soi taas.
Tämän vuoden tapahtuma todisti, että olen itsekin tullut retkituoli-ikään. Ja se on ihanaa. Retkituoli-ikäisen festivaalikokemuksen tunnusomaisia piirteitä ovat rauha, läsnäolo, mukavuus, hetkissä viipyily. Kahvi ja muut alkoholittomat nautinnot. Omat napostelueväät ja alueen ruokatarjonnan maistelu. Parasta on, jos retkituoli-ikäinen löytää samassa rytmissä tapahtumakokemukseen sujahtavan seuralaisen. Onnekseni samaan ikään on saapunut myös rakas serkkuni, joka tiivisti retkituoliuramme lupaavan tulevaisuuden varsin kutsuvasti jotenkin näin: ”Mieti, että meillä voi olla vielä monta vuosikymmentä aikaa nauttia festareista näin.”
”Mieti, että meillä voi olla vielä monta vuosi-
kymmentä aikaa nauttia festareista näin.”
Olen liikuttunut kokemastani tavoilla, joilla en ole aiemmin liikuttunut Pori Jazzissa useista kymmenistä vierailukerroista huolimatta. Syitä on monia, mutta yksi mahdollistajista on ehdottomasti retkituoli.
Kiitos Pori Jazz.
Retkituoli-ikäinen minä odottaa jälleennäkemistä heinäkuussa 2022, kun taas soit.