2026 – rauhan, kasvun ja välittämisen vuosi?

Tällaisen teemakolmikon tasavallan presidentti Alexander Stubb esitteli tänään uudenvuodenpuheessaan. Hän puhui tietysti valtionpäämiehen ja Suomen näkökulmasta, mutta minulle ei-valtionpäänaisena on luontevampaa ajatella yksilön tasoa. Ehkä vähän myös yksilöiden välisyyden tasoa.

Rauha. Yllättäen sen ajatteleminen tuo kyyneleet silmiin. Olisiko kaipauksen?

Sisäinen rauha.
Mielenrauha.
Kehorauha.
Rauha hänen sielulleen.
Kahdenvälinen rauha.
Joulun rauha. Se näyttäytyi minulle uudella tavalla tänä vuonna, kun vietin joulun vapaaehtoisesti yksin. Siinä vapaudessa valita oma hiljentämistahti olin helposti läsnä.

Rauhoituin, mutta vain hetkeksi.

Mitä on rauha ihmisessä? Sitä, kun mielen levoton kiehunta hetkeksi jäähtyy. Keho asettuu oletustilaansa vastustamatta ympärillä ja lävitse vellovaa aallokkoa. Velloo mukana vaan, pehmeästi. Kun sydän tuntee vastaanottavaa turvaa, ihonalaista hylkäämättömyyttä. Sitä kai on rauha. Sitä kai monilta meistä puuttuu.

Kasvun ihme. Luonnossa sen mahdollisuus kätkeytyy jokaiseen siemeneen. Kasvuvoimansa salaten ne odottavat oikeaa hetkeä ja olosuhteita, kunnes salaisuutta ei pidättele enää mikään. Meissä se on myös aina läsnä. Kasvuvoima. Jokaista elämämme hetkeä voi ajatella siemenenä, joka joko saa tilaisuuden kehittyä joksikin kauniiksi tai sitten se tukahdutetaan. Jokaista valintaa voi ajatella siemenenä, joka edistää hyvää tai antaa pahalle ensin pikkusormen ja sitten jo puoli valtakuntaa. Jokaista kohtaamista voi ajatella mahdollisuutena kylvää vahvistavia ja yhdistäviä siemeniä tai sitten eristäviä ja etäännyttäviä.

Millaiset sisäiset olosuhteet edistävät inhimillistä kasvua yksilöissä? Ainakin lempeys, läsnäolo, rehellisyys, myötätunto ja uteliaisuus tulevat mieleeni. Myös kiinnostus sitä kohtaan, millaisia siemeniä tulee kylväneeksi – itsessään ja ympärilleen. Operoiko vihan vai armon kautta? Ja ketä kohtaan?

Välittäminen. Presidentin mukaan se on tunnustuksen antamista.
“Tunnustus tekee ihmisen näkyväksi, jokainen meistä tarvitsee sitä. Ja joskus välittäminen vaatii myös uhrauksia, oman itsensä sivuun panemista.”

“Tunnustus tekee ihmisen näkyväksi, jokainen meistä tarvitsee sitä.”

Toistamisen arvoinen ajatus, ja saa pohtimaan; miksi se on myös vähän vaikeaa? Olemmeko jo valmiiksi niin sivussa itsestämme, että välittävien uhrauksien tekeminen käy siksi hankalaksi? Lisääntyisikö välittäminen sitä kautta, että ensin hankkiutuisi lähemmäs itseään, tunnustaisi itsensä ja tulisi itselleen näkyväksi.

En tiedä. Kunhan tässä heittelen.

Presidentti Stubb kannustaa etsimään myös iloa vakavuuden rinnalle. Ystävistä, työtovereista ja uteliaasta tekemisestä.
”Muuten kuihdumme ja kyynistymme.” Täsmälleen samaa mieltä tästä.

Ja muutenkin. Siis rauhaa, kasvua ja välittämistä – ja vähän uteliasta iloa joka väliin. Eiköhän niillä saa hyvän vuoden rakennettua!