Kolme pointtia korvien välin kunnossapitoon

Miten pitää korvien väli kunnossa, kysyi Väkevä elämä -podcastia isännöivä Joni Jaakkola vieraaltaan Ville Ojaselta ja toivoi vastaukseksi kolmea pointtia.

Aivotutkimuksesta väitellyt psykologi Ojanen tarjoili tymäkän vastauskolmikon, joka on hyvä ymmärtää ihmisenä olemisesta erityisesti, jos kokonaisvaltainen hyvinvointi tuntuu ajatuksena tai jopa käytännön elämäntapana houkuttelevalta. Tässä Ojasen pointit tiivistetysti ja tärkeysjärjestyksessä:

1) Yhteys omaan sisäiseen maailmaan.
2) Hypersosiaalisuus keskeisenä inhimillisenä piirteenä.
3) Fyysinen hyvinvointi.

Kyseinen keskustelu on julkaistu jo marraskuussa 2019 ja sen yläotsikko on ”Miten tapoja muutetaan pysyvästi”. Heti kärkeen on todettava kaksi asiaa: Keskustelu on huomattavasti otsikkoaan laajempi ja monipuolisempi, ja tällaiset asiat eivät kuudessa vuodessa vanhene. Tai voihan tuon ykköskohdan ajatella niinkin, että tapojen muuttaminen on juuri niin laaja ja monipuolinen asia kuin keskustelukin. Syherö, niin kuin Jaakkola taitaa kokonaisuutta jossain kohtaa keskustelua kutsua.

Tässä tarkemmin avattuna nuo Ojasen tarjoilemat kolme kohtaa:

1. Yhteys omaan sisäiseen maailmaan.

Tieto siitä, miltä minusta tuntuu, siis yhteys omaan sisäiseen maailmaan, on Ojasen mukaan ensimmäinen edellytys sille, että ihminen voi voida hyvin, toimia adaptiivisesti (=mukautuvasti, sopeutumiskykyisesti, joustavasti) ja kasvaa psykologisesti omassa elämässään.

Ihminen on tunneohjautuva nisäkäs, kysytäänpä sitä aivotutkijalta, psykologilta tai käyttäytymistieteilijältä. Me kuvittelemme, että ajatukset ja tieto pyörittävät maailmaa, mutta sekä arkikokemukseen että tutkimusnäyttöön perustuen on ilmeistä, että ajattelulla ja tiedolla on lopulta aika pieni rooli ihmisen käyttäytymisen ohjaamisessa. Sitäkin enemmän toimintaamme ohjaavat tunteet ja tarpeet, ja haaste on siinä, että monilla meistä ei välttämättä ole kovin hyvää kontaktia niihin. Puuhailemme pääasiassa ajattelun ja havainnoinnin tasolla, koska niistä on helppo olla tietoinen. Todellisuudessa maailmaa pyörittävät tunteet ja tarpeet, jotka operoivat pintaa syvemmällä. Vähän piilossa, helppoja unohtaa, vaatien pysähtymistä, johon ei äkkiseltään tuntuisi olevan aikaa, kun on niin paljon ajateltavaa ja havainnoitavaa, ja sitä kautta esiin puskevaa reaktiivisen touhuamisen tarvetta.

Paitsi tunne- ja tarveohjautuva, ihminen on myös uhkaohjautuva. Kykymme havaita uhkia on erittäin kehittynyt, mikä on eloonjäämisen kannalta kovin hyödyllinen asia, liikkuipa savannilla tai ruuhkaisessa liikenteessä. Uhkaohjautuvuus on myös aikaansaamisen kannalta hyvä asia. Samoin kuin ihmisen korkea stressinsietokyky. Psykologian näkökulmasta stressireaktio muuttaa minuna olemisen kokemuksen tarkoituksella epämiellyttäväksi, jotta syntyy halu toimia ja muuttaa asioiden tilaa. Haittapuoli on se, että kun stressin intensiteetti nousee ja sen aiheuttama tyytymättömyyden tunne kasvaa, se alkaa vaikuttaa negatiivisesti muun muassa kykyymme olla vuorovaikutuksessa. Stressi siis heikentää vuorovaikutuksen laatua. No shit, sanoo oma elämänkokemukseni 

Vain hyvin kontaktissa itseensä oleva ihminen kykenee tunnistamaan käyttäytymiseensä vaikuttavat tekijät, kuten esimerkiksi sen, milloin minusta tulee räjähdysherkkä puoliso, raivoava äiti tai isä, hankala kollega tai toisaalta sen, haenko ruuasta lohdutusta (”tunne”) ravitsemuksen (”tieto”) sijaan.

Ja jos nyt haluaisi asettaa tavoitteeksi pitää korvien välin kunnossa, kannattaa satsata hyvään vuorovaikutukseen, koska pointti kaksi:

2. Ihminen on hypersosiaalinen eläin.

Ojasen toinen pointti perustuu ajatukseen, että ihmisen aivotoiminta ja käyttäytyminen on läpikotaisin sosiaalista. Myös kaikkein introvertimpien meistä. Vuorovaikutusympäristön vaikutus meidän kehoihimme ja geeneihimme on suuri. Geenien ja ympäristön vuorovaikutusta on tutkittu paljon, ja Ojasen mukaan psykososiaalinen toimintaympäristö, käytännössä siis sosiaalisen vuorovaikutuksen laatu, vaikuttaa meidän kehoihimme ja geeniemme aktivoitumiseen jopa enemmän kuin ravinto tai ympäristön lämpötila.

Minusta tämä on aika isoa – ja samaan aikaan kehollisella tasolla hyvin tunnistettavaa. Vuorovaikutuksen vaikeudet tuntuvat kehossa nopeasti, jos herkistyy aistimaan kehoaan ja vahvistamaan kehotietoisuuttaan. Jos vuorovaikutuksen ja ihmissuhteiden laatu vaikuttaa meihin näin isosti kehollisesti ja geenien tasolla, niin kannattaisiko meidän olla niistä ihmiskuntana hiukan enemmän kiinnostunut?

Kehityspsykologiassa on tutkittu ja osoitettu varhaisella vuorovaikutuksella ja sen laadulla olevan keskeinen vaikutus yksilön kehitykseen. Tämä koskee siis ajanjaksoa syntymästä parin-kolmen vuoden ikään, mutta emme muutu immuuneiksi näille vaikutuksille myöhemminkään. Ojanen korostaa, että  psykososiaaliset toimintaympäristöt ja niiden laatu vaikuttavat myös meidän työikäisten ihmisten kehoihin ja geeneihin. Tässä kohtaa hän kiteyttääkin hyvinvoivan ja terveen ihmisen kovin puhuttelevalla tavalla: ”Hyvinvoiva ja terve ihminen kykenee toimimaan vuorovaikutuksessa niin, että hän tuottaa arvostuksen, luottamuksen ja turvallisuuden kokemuksia itselleen ja ympäristöönsä.”

”Hyvinvoiva ja terve ihminen kykenee toimimaan vuorovaikutuksessa niin, että hän tuottaa arvostuksen, luottamuksen ja turvallisuuden kokemuksia itselleen ja ympäristöönsä.”

Ihminen siis kantaa oman kortensa yhteisön kekoon parhaimmillaan tuottamalla näitä kolmea – arvostusta, luottamusta ja turvallisuutta. Ja kyky tuottaa arvostusta, luottamusta ja turvallisuutta vuorovaikutussuhteissa ­– kotona, ystäväpiirissä, työyhteisössä – perustuu hyvin vahvasti kykyyn olla kontaktissa itseensä (= paluu ykköspointtiin). Tässä yhteydessä Ojanen muistuttaa myös armollisuuden merkityksestä; aivot ovat myös riiviömäiset, kuten hän asian ilmaisee. Sekin on osa ihmisenä olemista, ettei aina yllä omiin kriteereihinsä ja raivo ryöpsähtää tai turhautuminen hukuttaa alleen rakentavan käytöksen. Samanaikaisesti meissä kuitenkin on kiistämätön kyky olla, tai oppia olemaan, sillä tavalla yhteydessä omaan sisäiseen maailmaamme, että pystymme lisäämään arvostusta, luottamusta ja turvallisuutta niin sisäisesti kuin ympäristöömmekin.

Tässä kohtaa tulee mieleen Ojasen hiljattainen LinkedIn-päivitys, jossa hän viittasi ihmiseen nimenomaan hyperkollektiivisena kekonisäkäslajina, ja ainoana sellaisena. Kaikki muut samanmoiset lajit maapallolla ovat kuulemma hyönteisiä.
”Olemme solujamme myöten verkosto-, yhteisö- ja suhdeolentoja. Toki yksilöitä, mutta sinunkin terveytesi, menestyksesi ja tulevaisuutesi on sidottu yhteiseen kukoistukseen, johon tuot oman panoksesi.”

Kukoistuksesta puheen ollen on aika siirtyä kolmanteen pointtiin: 

3. Fyysinen hyvinvointi.

Uni, liikunta ja ravinto. Ne tylsät ja tavalliset, vai sittenkin aika helpot ja vaivattomat kolme, joiden vaikutuksen me kaikki tiedämme. Mutta käyttäydymmekö aina niin kuin tiedämme itsellemme ja terveydellemme olevan hyväksi? Emme käyttäydy, mm. koska pointti yksi ja tunneohjautuvuus.

Fyysinen hyvinvointi on henkisen hyvinvoinnin koti, mutta jotta asia ei olisi niin yksinkertainen, niin väylä on kaksisuuntainen ja katkeamaton; henkinen hyvinvointi on myös fyysisen hyvinvoinnin koti. Unen, liikkumisen tai syömistottumusten haasteet kumpuavat usein psykologisista ongelmista, kuten ongelmista itsemme kanssa tai hankaluuksista muiden ihmisten kanssa. Siksi tapojen muuttaminen ilman syvällisempää pysähtymistä taustavaikuttimien äärelle on usein niin haastavaa. Syitä on toki muitakin, mutta näihin kolmeen pointtiin liittyen jätän tämän nyt tähän.

Ojasen mukaan ihmisen subjektiivinen, kokemuksellinen oleminen, jonka aivot meille tuottaa, perustuu biologiseen pohjaan eli meidän kroppaamme. Se on alusta, jolla koettu hyvinvointi joko kasvaa tai kutistuu. Ihmisen elimistön toimintaan liittyvässä tutkimuksessa on saatu viitteitä muun muassa siitä, että suoliston mikrobiomi (terveydelle välttämätön bakteerien, virusten ja sienten ekosysteemi) vaikuttaa voimakkaasti ajattelu-, tunne-, ja päätöksentekoprosesseihimme. Olemisen kokemus on siis voimakkaasti kiinni esimerkiksi siitä, mitä tapahtuu samaan aikaan vatsassa.

Tässä pieni pintaraapaisu tuohon keskusteluun, joka on kokonaisuudessaan kuultavissa täällä. Reilun tunnin mittainen juttutuokio on kaiken kaikkiaan erinomainen, ymmärrystä lisäävä tietopaketti sinun, minun ja meidän hyvinvointia lisäävistä ja sitä nakertavista tekijöistä. Suosittelen tosi lämpimästi. Minua tämä keskustelu ja sen tarjoama tietopaketti innostaa kovasti, ja vahvistaa ajatusta (vai tunnetta?) siitä, että omasta fyysisestä ja henkisestä hyvinvoinnista huolehtiminen on mitä suurimmassa määrin myös yhteisön hyvinvoinnista huolehtimista.