Mahdollisimman paljon ja monille, mutta mitä?

Jos ajatus viisaaksi kasvamisesta houkuttaa, niin alkuun voi auttaa ilmiön hahmottaminen. Mitä viisaus on ja kuka näiden varantojen kasvattamisesta voisi hyötyä?

Mennään sisään tieteen kautta. Tieteen perusperiaatteeseen kuuluu, että se on itseään korjaava. Myöhemmät tutkimukset osoittavat aikaisemman tutkimuksen tulosten pitävän paikkaansa ja johtavat siten paranevaan ymmärrykseen. Joskus taas myöhempi tutkimus todistaa aiemman tiedon vääräksi. Joka tapauksessa tieteellinen tutkimus on jatkuva prosessi, jonka tarkoitus on johtaa parempaan, tarkempaan ja laaja-alaisempaan yhteiseen ymmärrykseen siitä, kuinka asiat todella ovat. 

Itseään korjaavaa. Onpa jotenkin kaunis ja armollinen periaate. Voisiko se kuulua myös ihmiselämän perusperiaatteisiin? Myös ihmisen elämässä uudet kokemukset täydentävät aiempia ja antavat mahdollisuuden oppia, kasvaa ja kehittyä; ymmärtää paremmin, tarkemmin ja laaja-alaisemmin – itseä ja muita. Toisin sanoen kasvaa viisaammaksi.

Viisaus ilmiönä on ollut olemassa kaikissa kulttuureissa kaikkina aikoina, joten sen juurille lienee monta reittiä. Teologian tohtorin ja psykologian tohtorin taustoilla syntyy varmasti viisasta jälkeä. Siksi valitsin polkua viitoittamaan Jenni Spännärin ja Eeva K. Kallion kirjan Viisaus – Käyttäjän opas. Kirjan ohella kuuntelin myös näiden viisaustutkijoiden keskustelua Tiedeykkösen jaksossa Pohtiva mieli, empatia ja tieto – kuka vain voi kasvattaa viisautta, jossa he keskustelivat aiheesta toimittaja Pirjo Koskisen kanssa.

Viisaus on ajattelua ja toimintaa, joka tuottaa mahdollisimman paljon hyvää mahdollisimman monille ja mahdollisimman pitkällä aikavälillä.

Näin Spännäri kiteyttää monitasoisen ja harvinaisen viisauden ilmiön. Ihan järkevän kuuloinen kiteytys, jota noudattamalla voisi hyvinkin muotoutua merkityksellinen, hyvään kurkottava elämä. Katsotaanpa tarkemmin.

Ymmärrä, pohdi ja ole myötätuntoinen!

Sekä kirjassa että keskustelussa Spännäri ja Kallio esittelevät sosiologi Monika Ardeltin kehittämän kolmiulotteisen viisausmallin. Ulottuvuudet ovat tiedollinen, pohdiskeleva ja myötätuntoinen. Ideana on, että jos teossa tai ajatuksessa eivät kohtaa tiedollisuus, pohdiskelevuus ja myötätuntoisuus, on kyse jostain muusta kuin viisaudesta. Ei siis ole esimerkiksi tiedollista viisautta ilman pohdintaa ja myötätuntoa eikä pohdiskelevaa viisautta ilman tietoa ja myötätuntoa. 

Vaikka nämä ulottuvuudet eivät viisaudessa esiinny toisistaan irrallisina, voi niitä toki tarkastella erikseen.

Tiedollinen eli kognitiivinen viisaus sisältää ymmärryksen elämästä ja halun tavoitella totuutta. Tiedollinen viisaus on pyrkimystä ymmärtää ilmiöiden syvempiä merkityksiä etenkin ihmisten välisessä kanssakäymisessä sekä omassa sisäisessä elämässä. Tähän ulottuvuuteen kuuluu myös sen ymmärtäminen ja hyväksyminen, että ihmisen elämässä on sekä positiivisia että negatiivisia ilmiöitä.

Pohtiva eli reflektiivinen viisaus on elämän tapahtumien ja maailman ilmiöiden pohtimista ja käsittämistä monesta näkökulmasta; monien arjesta tuttua toisaalta–toisaalta-ajattelua, kuten kirjassa ehdotetaan. Mikä tärkeintä, viisauden pohtiva ulottuvuus edellyttää rehellistä itsetutkistelua, tietoisuutta itsestä sekä itsetuntemusta. Jos taipumuksena on syyttää aina muita oman elämän haaksirikoista, on kyse jostain muusta kuin viisaudesta. Terve vastuunkanto omista ongelmista puolestaan? Tuoksahtaa viisaudelta.

Viisauden pohtiva ulottuvuus edellyttää itsetutkistelua, tietoisuutta itsestä sekä itsetuntemusta. 

Kolmas ulottuvuus, myötätuntoinen viisaus on keskittymistä muihin kuin itseen. Se on itsen yläpuolelle nousemista ja itsen ylittämistä. Spännärin ja Kallion mukaan myötätunto on tunnetta, tietoisuutta ja toimintaa, joka pyrkii yhteiseen tai muiden ihmisten hyvään, lievittämään kärsimystä ja kulkemaan rinnalla. Viisauden ulottuvuutena myötätuntoon sisältyy myös myötätunto itseä kohtaan, omien rajojen kunnioittaminen ja oman tietämyksen rajallisuuden ymmärtäminen.

Mikään näistä ulottuvuuksista ei saisi ottaa yksin valtaa, mutta yhdessä ja tasapainossa ne rakentavat viisaita yksilöitä ja yhteisöjä, on Spännärin ja Kallion viesti.

Kenen joukoissa seisot?

Spännärin ja Kallion kirjassa viisautta käsitellään sen vaatimalla tavalla – hyvin monesta näkökulmasta ja monitasoisesti. Tarjolla on myös hyödyllisiä harjoituksia viisauden kasvattamiseksi. Edellä kuvaamani on siis vain pintaraapaisu ilmiön määrittelemiseksi. Suosittelen lämpimästi kirjaan tutustumista, jos aihe kiinnostaa.

Miksi koen tämän tärkeäksi? Markkinatalouden termein ajattelen, että viisaudelle on nykyajassa paljon enemmän kysyntää kuin tarjontaa. Ihmiskuntana olemme täysin meitä ympäröivien ekosysteemien – siis eliöyhteisöjen ja niiden elottomien elinympäristöjen – varassa. Ne pärjäävät kyllä, löytävät sovun ja tasapainon ilman meitäkin. Me emme ilman niitä. Terve ja monimuotoinen luonto on yksiselitteisesti ihmisen aineellisen ja henkisen hyvinvoinnin edellytys. Tämän vuorovaikutussuhteen syvällinen ymmärtäminen ja vaaliminen edellyttää ennen kaikkea viisautta.

Viisaat yhteisöt muodostuvat viisaasti ajattelevista ja toimivista yksilöistä. Sellaisista, jotka ovat valmiita kasvattamaan ymmärrystään ja tietovarantojaan. Sellaisista, jotka haluavat toistuvasti reflektoida omaa tekemistään ja ajatteluaan. Sellaisista, jotka kykenevät suhtautumaan myötätuntoisesti niin itseensä kuin kanssaeläjiin lajista riippumatta. Kaikkea tätä voi ja kannattaa harjoitella iästä riippumatta.

Jos ekosysteemiajattelu tuntuu liian laajalta, niin zoomaa lähemmäs: myös perhe ja työpaikka tai vaikka naapurusto on yhteisö, jota yksilöt voivat viisaudellaan rikastuttaa tai viisauden puutteellaan köyhdyttää. Kenen joukoissa seisot?

Kreetta