Kymmenen vuotta pilkettä – yhdenlainen analyysi

“Firma kaverin kanssa? Idioottimainen idea!” sanoo Kim Väisänen kirjassaan Väärää yrittämistä. No nyt on kymmenen vuotta yritetty ja oikeassa oli. Ei me olla enää kavereita.

Me ollaan sydänystäviä. Sielunsiskoja. Työelämänkumppaneita.

Väisäsen kirjassa on kyllä monia muita osuvia ja lukemisen arvoisia juttuja. Esimerkiksi nelikenttä, joka kiteyttää oikean ja väärän yrittämisen. Siinä neljä yrittäjätyyppiä ovat tähtiyrittäjä, yrittäjänarkomaani, väärä yrittäjä ja elämäntapayrittäjä. Nelikentän akseleina ovat yrittämisen taloudellinen tuottavuus ja yrittäjän ajankäytön vapaus. Tämän määritelmän mukaan vapauden ja tuottavuuden parhaiten yhdistävät tähtiyrittäjät, joilla menestyvä yrittäminen ei vie mukanaan yrittäjän muuta elämää. Elämäntapayrittäjyydessä puolestaan taloudellista tuottavuutta voimakkaammin korostuvat vapaus ja vastuu, itsenäisyys ja oma kontrolli sekä kokonaisvaltaisuus ajallisesti ja työtehtävien suhteen. Ensimmäisen kymmenen vuoden perusteella voisin todeta, että olemme Pilkkeessä toteuttaneet elämäntapayrittäjän määritelmää kiitettävästi. Ilman monipuolista asiakaskuntaa, joka kerta toisensa jälkeen on halunnut kääntyä meidän puoleemme yhteistyön merkeissä, tämä ei tietenkään olisi ollut mahdollista.

Jo vuosi sitten joululounaalla se ajatus heitettiin. Et joulukuussa 2024 ois kiva juhlia kymmentä yhteistä Pilke-vuotta. Siitä se ideointi sitten lähti, ja 4.–5.12.2024 koittavissa juhlahetkissä loistavat oikeutetusti kiinnostavat, lahjakkaat naiset ja heidän työnsä. Ensin Helsinkiin ja Teatteri Jurkkaan katsomaan Ria Katajan, Pihla Penttisen ja Hanna Vahtikarin tekemää Ihan pienet luut -esitystä ja sitten Tampereen Nokia Arenalle maailman huikeimman Maijan Vilkku-Maahan!

No mutta, tuona samaisena, vuoden takaisena joululounaspäivänä selasin myös työpöydällä lojunutta muistivihkoa. Löysin sieltä merkintöjä Esa Saarisen luennolta Pilkkeen perustamista edeltäneeltä vuodelta 2013. Saattaa olla, että me ei Julian kanssa edes tunnettu siinä kohtaa, kun noita muistiinpanoja olen kirjoittanut. Onneksi E. Saarisen ajatukset ovat sittemmin tulleet tutuiksi myös hänelle, ja parasta on, että hän on ottanut ne vastaan avoimen uteliaasti.

Koska sellainen hän on.

Saarisen puheissa toistuu ajattelun ajattelun teema. Hän puhuu myös sellaisten tilanteiden ja tilojen puolesta, joissa on mahdollista pysähtyä omien ajatusten äärelle. Saarinen uskoo, että parempi ajattelu synnyttää parempaa elämää. Ja niin uskon minäkin. Muistikirjaani olin tallentanut Saarisen ajatuskulkua näin:
”Eristävät ja yksinkertaistavat mallit ja niille perustuva kulttuuri helpottavat asioiden hallintaa, mutta kutistavat elämää dramaattisesti…kapenemme ihmisinä suorituspohjaisessa arjessa. Automaattinen mieli vahvistuu, ajattelu lukkiutuu. Kasvu ihmisenä taas vaatii reflektoivan, pohdiskelevan mielen aktivoitumista, jotta automaattinen mieli mahdollisine haitallisine tottumuksineen saadaan tarkasteluun.”

Kiitän Juliaa ystävyydestä, yhtiökumppanuudesta ja työkaveruudesta, mutta erityisesti niistä lukuisista reflektoinnin ja pohdiskelun hetkistä, joita olen vuosien kuluessa saanut hänen kanssaan jakaa – Saarisen syötteillä ja ilman niitä. Voi pojat ja tytöt, jos kaikki nekin tunnit olisi tehty laskutettavaa työtä. Nyt ois mahdollisesti enemmän rahaa. Todennäköisesti burnout. Ja ahdistava tyhjyys sisintä korventaisi.

Takaisin muistivihkoon ja E. Saariseen – olen kirjoittanut ylös myös seuraavaa:
”Ihmisen ajattelutavan tulisi johtaa sinne, minne hän haluaa sen johtavan.”
Oma jatkokseni: Siksi kannattaa olla kiinnostunut omasta ajattelustaan ja myös sen loppuun tallatuista tai harhaanjohtavista reiteistä.
Ovatko ne oikeasti hyödyllisiä?
Elämää parantavia?
Yhteyteen pyrkiviä?
Vai erillisyyttä vahvistavia?

Myös sinua, lukija, kannustan pohtimaan: milloin viimeksi olet ajatellut omaa ajatteluasi?
Tunnetko ajattelusi sävyn?
Onko se esimerkiksi vähättelevää vai kohottavaa suhteessa itseesi ja muihin?
Tunnistatko muita toistuvia sävyjä tai oletko edes tullut ajatelleeksi, että ajattelullasi on aina jokin sävy?
Avaudutko helposti elämän ihmeille niitä kiittäen vai törmäätkö jatkuvasti arjen puutteisiin niitä parjaten?

Monilla meistä hajottavat sävyt värjäävät ajattelua kuin luonnostaan. Se on inhimillistä.
Rakentavien sävyjen eteen joutuu tyypillisesti tekemään enemmän töitä – eikä työ tapahdu itsestään.
Sille on annettava aikaa – rehellisesti omille puutteilleen paljastuen ja ne myötätuntoisesti hyväksyen, jotta ovi parempaan voi avautua.

Näin koen.

Samaisessa vihkossa oli muistissa myös Jari Sarasvuon viittauksia Aristoteleen Nikomakhoksen etiikka -kirjaan. Kyseessä on ilmeisesti yksi kautta aikojen luetuimmista filosofian klassikoista, jota en ole lukenut. Toisen käden tietona ja muistiinpanojeni perusteella totean, että Aristoteleen mukaan todella onnellinen ja arvokas elämä voidaan saavuttaa vain oppimalla tuntemaan oikein ja harjoittamalla järjen ja tunteen hyveitä. Tässä lainaus kirjasta:
”Ja jos kaikki kilpailisivat jaloudessa ja jännittäisivät voimansa hyvien tekojen tekemiseen, yhteisö saisi kaiken tarvitsemansa – ja kukin itselleen suurimman hyvän – sillä hyve on sellainen.”

Kymmenen yrittäjyysvuoden jälkeen ymmärrän, että tämä on meitä kautta vuosien puhutellut. Onnellinen ja arvokas elämä. Järjen ja tunteen hyveiden harjoittaminen. Työssä ja elämässä. Ja juuri nyt tuntuu, että koko ajan olemme kasvaneet oikeaan suuntaan. Syvemmälle.

Hmm, vielä paluu muistiinpanoihin. Sarasvuon perään olin syystä tai toisesta kirjoittanut laulun sanat. Kuuntelin biisin ja huomasin, että minulle se kertoo yhtiökumppanistani. Hän kun sattuu olemaan juuri tuollainen.

Valoihminen.

Juuri nyt koen iloa kymmenestä elämäntapayrittäjyyden vuodesta. Yhtiökumppanini lisäksi olen kiitollinen myös kaikille muille ihmisille, jotka niihin osaltaan ovat vaikuttaneet, ovat ne mahdollistaneet tai niissä tukeneet. Teitä on luonnollisesti paljon.

Jatketaan.

Kreetta